Hoitotyö, kutsumusammattini

Perjantai-ilta, osastolla taas potilailla hurja vauhti päällä. Eräs aggressiivinen potilas tarvitsi lääkkeensä, joka annettiin pistoksena. Neljän hoitajan voimin pidimme hänestä kiinni, jotta tämä onnistuisi. Koska potilas ei päässyt meitä halustaan ja kovasta yrityksestä huolimatta lyömään eikä puremaan, päätti hän sylkeä päällemme. Räkä poskella poistuin tilanteesta vessaan pesemään itseäni.

Seuraavaan huoneeseen. Potilas oksentaa. Kiireesti tilannetta pelastamaan, ettei potilas tukehdu omaan oksennukseensa. Sain tilanteessa oksennukset osittain päälleni, joten vaatteet vaihtoon. Samainen potilas oli niin sekava, ettei hän ymmärtänyt meidän yrittävän auttaa häntä. Kahden hoitajan voimin pidimme kiinni, jotta hänelle pystyttiin antamaan rauhoittavaa lääkettä pistoksena. Hoitotoimenpiteen aikana potilas yritti potkia ja purra meitä hoitajia.

Seuraavaan huoneeseen. Potilas ripuloinut housuihinsa (taas, toisen kerran tunnin sisällä). Vessaan siis, vaatteiden vaihtoon ja pesulle. Ahtaassa kopissa, vaikeissa asennoissa työskentelyä ja hajua ette voi edes kuvitella.

Takaisin oksentavan potilaan luo. Nyt  hän oli lääkkeen ansiosta rauhoittunut ja pystyimme siistimään hänet. Hän oli yltä päältä oksennuksessa ja jouduimme vaihtamaan  kaikki vaatteet sekä petivaatteet puhtaisiin. Vuoteessa hänet pesimme ja kun kääntelimme kyljetä toiselle, potilas alkoi taas oksentamaan. Sain oksennusta kengilleni ja housunlahkeisiin. Olimme toki pukeutuneet kumisiin suojaessuihin, jotka muuten eivät lainkaan hengitä. Toisen kerran vaatteiden vaihto ja kenkien pesu.

Jokainen teistä joka vietti tuon perjantai-illan kotona perheenne parissa, voi hetken miettiä, millä palkkasummalla sinä tätä työtä tekisit ja vielä hymyssä suin??!! Voin kertoa, että lähihoitajan palkka sairaalassa on 2100 €/kk. Ja koska tämä työ on kutsumusammattini, ei minulla ole mitään varaa valittaa palkkani pienuudesta.  Köyhä antaa vähästäänkin ja niin annan minäkin, jotta suomen valtio saadaan nousuun! Lisään vielä, että viime kuun palkkani, lisät mukaan lukien oli ruhtinaalliset 2400 €. Viime kuussa minulla oli yksi vapaa viikonloppu, jonka vietin perheeni kanssa.

Tänään lauantaina yritän muuttaa nukkumisrytmiäni, jotta jaksan ensi yönä valvoa potilaiden unta. Kun muu perhe on kerrankin kaikki paikalla, minä sulkeudun makuuhuoneeseen koko päiväksi, korvatulpat korvissa ja yritän nukkua. Miestäni en ole  nähnyt pariin viikkoon hänen sairaalassa olonsa vuoksi. Eilen hän kotiutui, mutta minulla on työviikonloppu, emmekä pysty viettämään lainkaan aikaa yhdessä. Nämä ovat hetkiä, jolloin miettii onkohan tämä kutsumus kuitenkaan kaiken tämän menetyksen arvoinen! Vapaa-aikaa kun ei voi mielestäni millään rahasummalla korvata.

Onneksi kolikolla on toinenkin puoli, työn positiivinen puoli.

Tässä eräänä päivänä minun  piti ottaa potilaalta virtsanäyte. Työkaveri oli vienyt rouvan vessaan, mutta pyysi sitten minua auttamaan vanha rouva sieltä pois. Rouva nousi pöntöltä ja sanoi, ettei pissaa tullut. No katsoin pönttöön ja siellä oli kaarimalja, jossa oli kyllä pieni tilkka pissaa. Siinä vaiheessa kävi mielessä, että eikö työkaverini ollut lainkaan laittanut muovikuppia kaarimaljan päälle. Mutta kun tapana ei ole toisia neuvoa, ajattelin, että se on sitten hänen tapansa ottaa näyte. Olin jo nostanut rouvan vaippahousut ylös kun rouva siihen tuumaamaan, että sinne housuihin kyllä jäi jotain. No minä sinne pöksyihin kurkkaamaan ja toteamaan, että ei siellä mitään ole. Rouvapa siihen minulle vastaamaan: ”Minä olen ollut leskenä yli kolmekymmentä vuotta, mutta kyllä minä tiedän, jos minulla on jotain jalkojen välissä.”💬

Tässä vaiheessa minua jo vähän nauratti ja täytyihän minun alkaa tarkistamaan, mitä siellä jalkovälissä sitten oikein on. No se kaipaamani muovikippohan se siellä pakaravaossa oli. Otin sen sieltä pois ja totesin, että: ”Ja näin isokin vielä, enkä sitä huomannut!”

Ei siihen muuta tarvittu, nauroimme rouvan kanssa siellä vessassa kaksin kerroin, vedet silmistä valuen!! 😂 😂 Ei meinannut rouva päästä rollin kanssa takaisin petiin, eikä ollut kyllä tästä hoitajastakaan paljon apua!

Kyllä huumori on sitten ihana asia! Loppu päivä menikin hymyssä suin! Nauratti vielä kotimatkalla niin, että unohdin ottaa lapseni matkan varrelta kyytiin..

Rakkaudella, Rautarouva

 

 

Kommentoi



Kommentit

  1. 19.45 08.03.2016

    😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi