Sori siitä, ei aina riitä
Media ja facebook ovat viime päivinä olleet pullollaan Brysselin tapahtumia. Aika harva ystäväni on kuitenkaan ottanut asiaan kantaa. Johtuneen varmaan siitä, että aika moni on sujahtanut tuohon tolkun joukkueeseen ja katsoo parhaakseen olla kertomatta julkisesti minkäänlaisia mielipiteitä leimautumisen pelossa.
Itse en oikein tiedä mitä joukkuetta kannatan, koska löydän itseäni useammasta eri tiimistä. Maine minulla on varmaankin hyvin rasistinen, koska uskallan arvostella turvapaikkapoliittisia päätöksiä. Olen käyttänyt sanan- ja mielipiteenvapauttani hyvin avoimesti.
Eräs facebook ystäväni jakoi Brysselin tapahtuminen jälkeen seinällään blogikirjoituksen. Kirjoittaja on julkisuuden henkilö ja siksi, vain siksi hänen blogiaan luetaan enemmän kuin omaani. Aihe liittyi tietysti ajankohtaiseen aiheeseen, terroristi iskuun. Kirjoittaja kertoi näkemyksiään tai oikeastaan ”unelmastaan” millainen on maailma ilman aitoja, siellä maailmassa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja demokratia toimii. Hän ei halunnut maailmaan syntyvän luokkaeroja, niin että olisi slummit ja rikkaat.
Luettuani kirjoituksen, ilman sen suurempaa harkintaa, spontaanisti oksensin ulos kommenttini: ”Siinä taas yksi suvakki, jolla on realismi aivoista hävinnyt!! Onneksi saa asua siellä monikulttuurisessa ihanuudessa, Brysselissä! Aitoja on turha enää maiden välille rakentaa, Isis on jo täälläkin! Ja maailmasta ei koskaan tule tasa-arvoista, varsinkaan kun muslimit valtaa koko Euroopan!”
Kommenttiini sain aika nopeasti eräältä Herralta vastauksen: ”Olikohan Teidän, Rautarouva, puheenvuoronne nimittelyineen asiallinen ja toisten mielipiteitä kunnioittavaa – onhan meillä mielipiteen Vapaus oikein Perustuslaissa?”
”Sori siitä” oli ensimmäinen ajatukseni. Hetken harkinnan jälkeen kuitenkin ymmärsin, että tuo ei nyt ehkä ihan riitä.
Aamulla uusin aivoin vastasin:
”Hyvä Ville Humpola. Olen pahoillani jos kommenttini loukkasi Teitä.
Mitä tulee nimittelyyn, mielestäni suvakki-sana ei ole tänä päivänä nimittelyä. Sana on ihan nykypäivää ja kaikki tietävät sen merkityksen. Oikeastaan se sana kuvaa mielestäni hyvin ”kyseistä ihmisryhmää”. Onhan paljon helpompaa kirjoittaa yksi ainut sana, kuin alkaa selittää, että tarkoitan siis ihmistä, jonka suvaitsevaisuus on mennyt todellisuudentajun ohi. Ihmistä, joka kulkee kohti ”unelmaa” ohimoillaan silmälaput, jotka estävät näkemästä sivulle ja taakse. Peitetään siis silmät todellisuudelta, ei haluta nähdä mitä ympärillä tapahtuu. Ajattelin ehdottaa suvakki-sanan lisäämistä seuraavaan suomi-suomi-sanakirjaan.
Mielestäni juuri mielipiteen vapaus antaa myös Minulle oikeuden ilmaista mielipiteeni. Vai onko se oikeus vain osalla kansalaisista? Saako mielipiteen ilmaista vain silloin kun on samaa mieltä? Eikö juuri erilaiset mielipiteet avaa toiselle osapuolelle uusia näkemyksiä ja ehkä jopa poistaa joiltakin silmälaput ohimolta?
Itse luen tänä päivänä hyvin laajasta eri ihmisten kirjoituksia ja saan niistä aina jotain uutta näkemystä omaankin mielipiteeseen. Minulla ei ole ohimolla silmälappuja. Työskentelen monikulttuurisessa työyhteisössä ja keskustelen aina mielelläni ihmisten kanssa. Venäläinen, virolainen, puolalainen ja somali ovat työyhteisöni parhaimmat tyypit. Heidän kanssaan keskustelu on aina hyvin rikastuttavaa.
Avaan vielä vähän omaa mielipidettäni. En vihaa muslimeita, mutta, KYLLÄ pelkään Isisiä. Tämä EU:n unelma vapaasta liikkumisesta ja juuri tuo kirjoittajankin mainitsema ”ei aitoja”-ajatusmalli on mahdollistanut Isisin tulon tänne Eurooppaan. Nyt He ovat siirtäneet uskonsotansa tänne ”meidän” maaperälle. On turha väittää, etteikö tämä vaikuta ihmisten elämään, kun pommi-iskut alkavat tulla vain kokoajan lähemmäksi Suomea. Jos jopa minä olen tämän asian osannut ennustaa, niin mikseivät päättäjät ole siihen pystyneet? Nyt on hyvä jälkiviisaana tehdä yhteistyötä turvallisuusviranomaisten kesken.
Vapaus, demokratia ja tasa-arvo ovat ihania unelmia, mutta realistisesti ajateltuna mahdotonta saavuttaa. Ikävä kyllä yhteiskunta on jo jakautunut slummeihin ja rikkaisiin. Tässäkin asiassa on kirjoittajalla näköjään silmälaput silmillä.
Hyvä Ville Humpola. Suosittelen Teille luettavaksi blogin alta muidenkin ihmisten mielipiteitä kyseisestä kirjoituksesta. Se voi avata Teillekin uusia näkemyksiä ja ehkä poistaa mahdolliset silmälaput silmiltänne.”
Jostain syystä keskustelumme ei jatkunut tästä eteenpäin. Jäin miettimään, hyväksyikö hän anteeksipyyntöni. Se ei todennäköisesti selviä koskaan.
Rakkaudella, Rautarouva
Niin puhut asiaa. ..Minäkin pidän monikulttuurisuudesta työpaikalla mutta äärijärjestöt ovat pelottavia ja ei koskaan tiedä milloin iskevät suomeen ja tuntuu meitä kansalaisia yritetään tuudittaa ihan turhaan turvallisuusen tunteeseen ja se on VÄÄRIN 😈
Kyl mie niin kovasti tykkään siust ja siun aivoituksista ☺